Hakutreenit olivat tällä kertaa vasta puoli yhdeksältä illalla, joten
pimeää ehti tulla jo melkein kaikille koirille. Inkin kohdalla oli jo
tosi hämärää, muttei sentään ihan pilkkopimeää Landbossa oltiin jälleen, vanhalla tutulla Hepekon alueella.
Neljä
maalimiestä löytyivät kaikki tosi hyvin ja neiti Into-Pinkeä lähti
sinne minne sen halusinkin lähtevän. Oikeastaan ainoa miinus näissä
treeneissä oli haukku: se oli kyllä kuuluvaa ja sitä tuli paljon, mutta
haukkujen välissä oli myös liian pitkiä taukoja. Ilmeisesti pimeä metsä
sitten kuitenkin hämmensi neitiä hieman (ja varmaan myös kurkien ym.
lintujen ujellukset )
Vähän lyhyt selostus nyt, mutta kun pitää kiirehtiä raunioille, eikä viitti jättää näitä sepostuksia kasaantumaan
maanantai, 28. huhtikuu 2008
Kommentit