Tällä kertaa Inkillä oli virtaa vähän liiankin kanssa Se on kotonakin ollut ihan pitelemätön, liekö valeraskauden loppuminen aiheuttanut jonkun virtapiikin?
Viisi
maalimiestä otettiin taas. Ekalle maalimiehelle Inki lähi hyvin ja
juuri siihen suuntaan johon lähetin. Maalimiehen luona vaan
riemupurkaus aiheutti hepulin ja Inki kiisi pari riemurinkiä
maalimiehen ympäri ennen kuin malttoi alkaa haukkua Kivahan se on, että tytskä nauttii, leikkiähän tämä meille on (ainakin toistaseksi)!
Toisen
maalimiehen Inki jäljesti! Sitä se ei vielä koskaan ole tehnyt. Aika
ylläri-pylläri, en sitten tiedä sattuiko jälki justiinsa kohdille vai
mikä oli. Se pisto oli muutenkin vähän hihhulihei: maalimiehen luona
Inki haisteli ensin edellisen koiran jälkiä ja vasta kun maalimies oli
vähän heilutellut namipurkkia, Inki oli havahtunut, että "Ai niin,
nythän piti vissiin haukkua"
Loput
kolme maalimiestä menikin sitten kaiken taiteen sääntöjen mukaan, mitä
nyt Inki ei ihan lähtenyt aina sinne mihin lähetin. Se sai vissiin jo
ennen lähetystä hajun ja oikaisi suorinta tietä maalimiehelle. Haukku
sujui hyvin ja häröilyjä ei enää tapahtunut
Oli
ihanat treenit, ilma suosi ja aurinko paistoi. Tällä kertaa oltiin
Viinikkalassa, joka oli ihan uusi metsä meille. Ensin treenien piti
olla Tehnopoliksella, mutta siellä oli jo kaksi porukkaa treenaamassa.
Toivottavasti jatkossa ei ole yhtä ruuhkaista, koska paikanvaihtoon
kaikkine säätöineen kuluu aikaa niin paljon.
torstai, 6. maaliskuu 2008
Kommentit