Ollaan jaettu harrastukset nyt niin, että Jere käy Inkin kanssa haussa ja mä raunioilla.

Haussa Inkillä menee hyvin, vauhtia piisaa ja motivaatiokin on korkeella muuten paitsi tyhjien kanssa. Inkille olikin otettu motivaatiotreeniä, jossa maalimiehet olivat sitä kutsuneet ja se oli saanut nähdä, jonka jälkeen se vietiin autoon ja otettiin muutama koita välissä radalle. Oli kuulemma jalat toimineet ja haukku raikannut ;D Tyhjillä ongelma on, että Inki ei etene tarpeeksi syvälle, kun ei saa hajua. Samalla se etenee keskiviivan suuntaisesti liian pitkälle, joskus se on karannut jopa takalinjalle asti! Täytynee varmaan ottaa pitkiä pistoja haamuilla, jotta sille saisi sitä etenemistä.

Raunioilla vauhti ei ole päätä huimaava, ja itse asiassa viimeksi sitä ei ollut ollenkaan. Inkille ammuttiin ja siitä se meni hämilleen niin, että hännysteli mun luona ja irtosi vasta hajun saatuaan. Muuten nenänkäyttö oli ok ja ilmaisu hyvää. Alustavarmuutta pitää Inkille saada lisää, se on jotenkin unohtanut kuinka kasoilla liikutaan ;D Samoin sille pitää ampua usemmin, nykyinen 1krt/2v ei oikeen ole tarpeeksi ;) Mutta ihan ekana motivaatio pitää saada kuntoon! Nyt on vaan vähän haastavaa aikaa, kun valeraskaus puskee kovaa päälle ja Inkin kuntokin on ihan ala-arvonen, kun pitkät metsä- ja juoksulenkit ovat jääneet vauvan syntymän jälkeen. Inkille otettiin kuitenkin viimeksi joukkopako, saas nähdä kuinka se vaikuttaa seuraavaan kertaan. Niin, ja vaikka metsässä ei lelupalkka ole kelvannut viime kertoina (se iki-ihana valeraskaus :/) niin sitä voisi koittaa raunioilla.

Inki on alkuvuoden treenaillut harvakseltaan hakua. Porukkaa on ollut jostain syystä vaikea saada kasaan ja pientä epätietoisuutta jatkosta onkin ollut ilmassa. Toivottavasti immeiset innostuvat nyt treenimään, kun ilmat lämpenevät ja illat muuttuvat valoisemmiksi. Onneksi meillä on tarvittaessa toinen ryhmä, johon voidaan jatkaa jos tämä oma ryhmä kuivuu lopullisesti kokoon.

Mutta itse postauksen aiheeseen sitten! Rauniokausi alkoi meillä eilen. Muu porukka oli aloittanut kauen jo viime viikolla, mutta aikataulutus ei meillä pelannut enkä saanut Nooa mihinkään, joten vasta eilen päästiin korkkaamaan rata.

Viime kaudesta poiketen meillä on nyt koutsi ja ryhmäkin on järkevämmän kokoinen; 7 koirakkoa.

Oikeastaan ekaa kertaa sain neuvoja siihen kuinka mun tulee toimia radalla, jotta en häiritse Inkin työskentelyä. Muutaman kerran olin mm. liian lähellä ja vaikeutin Inkin työskentelyä. Inki ilmoitti tämän haukkumalla. Mä olen luullut, että se haukkuu saadakseen apuja multa, mutta se haukkuikin, että mene pois siitä säätämästä :) Ja heti kun otin etäisyyttä, niin Inki jatkoi työskentelyä. Lisäksi pari kertaa peitin maalimiehen hajun alleni kun menin tuulen alle.

Inki sai kehuja hyvästä nenänkäytöstään ja ilmaisusta. Noottia tuli hitaudesta, joka varmasti suurimmalta osin johtuu siitä, että mä liikun liian hitaasti radalla. Ja siitä, että oli kuuma ilma ja siitä että Inki on rapakunnossa.

Mutta erittäin hyvä fiilis jäi. Varsinkin, kun nyt varmaankin saan apua ohjaukseeni ja toimintaani radalla. Kysehän on kuitenkin siitä, että Inki tietää mitä tehdä ja mä en, vaan häärään siellä radalla mitä sattuu. Inkin kohdalta panostetaan motivaatioon ja vauhdin saantiin sekä eri alustoilla liikkumisen varmuuteen. Mm. joukkopakoa suunniteltiin seuraavaksi kerraksi Inkille.

Inkille loppukesä ja syksy olivat varsinaista muutosten aikaa. Ensin kotilaumaan syntyi pieni ihmislapsi ja pian sen jälkeen oli aika lähteä omalle mammalomalle Joensuuhun. Sieltä kotiuduttuaan Inkin päätoimeksi tuli pitää kotiäiti järjissään ja silloin tällöin hoidella pientä vauvaa.

 

Ja voi millä antaumuksella se sitä tehtävää hoitaakaan:Kuvasarja viime viikolta:

 

Inki on uskomattoman rauhallinen ja hellä vauvan kanssa. Tosin riehuntaleikkien tiimellyksessä Inki saattaa peruuttaa vauvan päälle sitä muistamatta.

 

Vuoden ekoissa hakutreeneissäkin on tullut pyörähdettyä kera uuden treeniliivin, jonka mannekiinina Inki muuten oli:

 

Reenit sujuivat ok. Intoa oli ehkä hiukkasen liikaa pitkän tauon jälkeen, mutta maalimiehet löytyivät, ilmaisu oli hyvää ja mikä parasta Inkille jäi kova nälkä duuniin! Ei näyttänyt tauko poistaneen muistista jo opittua, eikä liika into sulkenut korvia: Inki kuunteli ohjeita yllättävänkin hyvin.

Treenien jälkeen käytiin lenkillä herrakoira Onnin kanssa. Se vasta olikin mukavaa! Inkistä on pentujen jälkeen tullut hurjan leikkisä ja riehakas, Onni saikin melkosta kyytiä umpihangessa :D

Inki synnytti lokakuun puolessa välissä 4 pentua, joista yksi rukka, kalvot rikkinäisinä ja vielä väärinpäin maailmaan yrittänyt menehtyi alle viikon ikäisenä. Eloonjääneet sen sijaan ovat potria pentuja, jotka kasvavat turbovauhtia Inkin runsaan maidon ansiosta :)

Seuraavissa kuvissa pennut ovat 3-viikkoisia.

Poikapentu, Hallanevan Jääkärin Voitto 

Tyttöpentu, Hallanevan Joensuun Elli

Tyttöpentu, Hallanevan Jonkun Unelma

Joensuun Elli on Saaran sijoituskoira ja muuttaa Tampereelle. Jonkun Unelma lähtee näillä näkymin ulkomaille Belgiaan ja Jääkärin Voitto on vielä toistaiseksi ilman kotia.

Kävin katsomassa pentuja ja tietysti ensisijassa Inkiä pari viikkoa sitten Nooa-pojan kanssa. Kyllä oli Inkillä riemua, kun tavattiin ja tunne oli molemmin puolinen! Inki muisti Nooankin niin hyvin, että pesi pojan naaman ennen kuin ehdin väliin :)

Pennuista voi lukea lisää Hallanevan sivuilta ja blogista, mutta lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna neiti koirat ovat justiinoita; kovaäänisiä ja touhukkaita. Jääkärin Voitto taasen on rauhallisempi ja viihtyy kuulemma sylissä paremmin. Voitto vaikuttaisi olevan hyvinkin samanluonteinen kuin Inki, ja onkin siitä syystä vallannut paikkansa tämän "ihmismummon" sydämessa, vaikka kaikki pennut tietty ovat mussukoita :)

Seuraavan kerran näen pennut, tai ainakin osan niistä joulukuun alussa, kun menemme hakemaan Inkin kotiin. Mukaan lähtee luultavasti myös Elli, joka tullaan hakemaan sitten täältä meiltä uuteen kotiinsa. Kiva elää pentuarkea muutama päivä ja verestää muistoja!

Vaikka toisin vähän epäiltiin valeraskauksien perusteella, ei Inkistä tullut flegua hakutreeneissä!

Valeraskauksien aikaanhan Inki on ollut vähän haluton tekemään mitään, pesän rakentaminen on ollut tärkeintä. Pesää se toki on nytkin kyhännyt, eikä lenkkeily oikein maita, mutta hakutreeneissä siitä on kehkeytynyt salama, jolta haukku irtoaa kuin vettä vaan, eikä ohjaaja ole mitään verrattuna maalimiehiin!

Lelupalkka on laitettu Inkin omasta tahdosta jäihin, nyt sitä ei kiinnosta kuin ruoka! Lelulla leikitään sitten treenien lopuksi, jos neitiä/rouvaa kiinnostaa. Katkonaisen haukun ongelma on siis ainakin tältä erää ohi, Inki haukkuu hyvin tomerasti aina siihen asti kuin ohjaaja ehtii perille, eikä korvaansa lotkautakaan ohjaajan ryminälle. Myös vauhtia on tullut lisää myös pistolle lähtöön. Lisäksi Inki on sitä mieltä, että neljä maalimiestä (ja siis kuutisen pistoa about) on aivan liian vähän!

Että semmonen treenitykki meidän mamma. Mä luulin aina, että se on ahne, mutta nyt se on sitten ahne potenssiin sata :)

Tältä syksyltä ovat nyt treenit ohi, koska ensi viikonlopun jälkeen Inki lähtee mammalomailemaan. Pitkää 10 viikkoista eroa toivottavasti lieventää pari Joensuun reissua, jotka meinataan tehdä sitten syksymmällä :) Ja tietysti se, että tiedän Inkin olevan parhaassa mahdollisessa paikassa ja hoidossa.